Rakentamisen luvat ja lomakkeet

Rakentamisen lupia ovat rakennusluvat, toimenpideluvat ja -ilmoitukset, maisematyöluvat sekä purkamisluvat ja -ilmoitukset. 

Maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL) on säädetty rakentamisen luvanvaraisuuden ja luvan myöntämisen edellytysten lisäksi lupahakemusasiakirjoista, suunnittelijoiden kelpoisuudesta, rakennustyön suorittamisesta sekä rakennushankkeen vastuuhenkilöistä. 

Lisäksi rakentamista ohjaa kunnan rakennusjärjestys sekä rakennustapaohjeet. Rakennusjärjestyksessä määritellään muun muassa toimenpiteiden luvan ja ilmoituksenvaraisuus sekä haettavan toimenpiteen lupamuoto. Rakennustapaohjeet täydentävät ja selventävät asemakaavan merkintöjä ja määräyksiä. Ohjeet sisältävät vaatimuksia esimerkiksi rakennusten pintamateriaaleista, katoista sekä sijoittelusta kiinteistöllä.

Rakennushankkeeseesi liittyvää neuvontaa saat rakennusvalvonnastamme puhelimitse, sähköpostitse, Lupapisteen Neuvontapyyntö-toiminnon avulla tai käymällä sovittuna ajankohtana rakennusvalvonnassa. 

Rakentamisen lupien hakeminen 

Rakennuslupaa voi hakea rakennuspaikan haltija (omistaja), omistajan valtuuttama henkilö esim. valtakirjalla tai rakennuspaikkaa vuokra- tai muun sopimuksen perusteella hallitseva taho. 

Hae lupaa ensisijaisesti sähköisesti Lupapiste-asiointipalvelun kautta (pl. suunnittelutarveratkaisu, ja poikkeamislupa, jotka haetaan paperisena). Rakennusvalvonta tarvittaessa neuvoo ja ohjeistaa tapauskohtaisesti lupahakemukseen liittyvissä asioissa. Jos lupahakemus toimitetaan rakennusvalvontaan paperisena, sen siirtämisestä sähköiseen järjestelmään peritään voimassa olevan taksan mukainen lisämaksu.

Täytä sähköinen rakennuslupahakemus | Lupapiste.fi

Poikkeamisluvan hakeminen

Poikkeamislupaa ja suunnittelutarveratkaisua haetaan paperisena. Täytetyn hakemuksen liitteineen voit toimittaa Iitin kunnan kirjaamoon kirjaamo@iitti.fi, tekniseen toimistoon (käyntiosoite Rautatienkatu 22, 47400 Kausala) tai postitse osoitteeseen Iitin kunta, Rakennusvalvonta, PL 32, 47401 Kausala. 

Yhteystiedot

Petri Miettinen
Rakennustarkastaja
Sari Hatara
palvelusihteeri, rakennusvalvonta

Jaa sivu eteenpäin