Vaihtelevanikäistä koivuvaltaista metsää, jossa ei ole juurikaan vanhoja eikä lahonneita puita. Sekapuina esiintyy vanhoja raitoja. Paikoin tavataan pieniä, nuoria männikkökuvioita. 

Kenttäkerros on rehevää OMaT- tyypin lehtoa, valtalajeina mesiangervo (Filipendula ulmaria), mätässara (Carex cespitosa), metsäkorte (Equisetum sylvaticum) ja käenkaali (Oxalis acetosella). Huomionarvoisin kasvilaji on kullero (Trollius europaeus). Avoimet rantaniityt ovat tuoretta suurruohoniittyä. 

Merkittävä alue uhanalaisen lajin säännöllisenä pesimäalueena. Aluetta ympäröivät laaja-alaiset taimikot ja avohakkuut sekä viljelykset. Itse alueella pahimpana uhkatekijänä on metsänhakkuut. Aluetta on ojitettu. 

Kallioalueen huippuosa kohoaa jyrkänteisenä yli 60 metriä järven pintaa korkeammalle halliten maisemaa. Kasvillisuus on monipuolista. Geologisesti alue sijaitsee sarvivälkerapakivijuonen ja graniitin kontaktissa. Hiidenvuori on tunnettu maakunnallinen nähtävyys muinaislinnoineen. 

Sarvimaisen niemen kärjessä sijaitsevaa lehtoa luonnehtii vanhojen haapojen ja koivujen muodostama komea lehtimetsä, jossa on alkanut tapahtua luonnollista pökkelöitymistä. 

Alueella sijaitsee valtakunnallisesti arvokas kallioalue sekä valtakunnallisesti arvokas lehtojensuojelukohde, jossa muodostuu runsaasti uhanalaiselle eliöstölle tärkeätä lahopuuainesta. Hiidensaari on uhanalaisen lajin viimeisiä elinalueita Suomessa ja se on myös tärkeä maisema-alue ja virkistysalue. 

Taasianjokeen kaakosta laskevan Saviojan suulla sijaitseva erittäin rehevä puronvarsi- ja rinnelehto. Puron partailla on kosteaa harmaaleppävaltaista mesiangervon luonnehtimaa suurruoholehtoa. Rinteet ovat varjoisia ja kuusivaltaisia. 

Kasvillisuus on poikkeuksellisen hyvin kehittynyttä imikkä-lehto-orvokkityypin lehtoa. Kasviston arvokkain laji on uhanalainen, vain viidestä paikasta maassamme luonnonvaraisena tavattu taponlehti. Muita vaateliaita lajeja ovat näsiä, lehtokuusama, taikinamarja, lehtotähtimö, mustakonnanmarja, isokäenrieska, kullero ja mukulaleinikki. 

Taasianjokeen pohjoisesta laskevan Kaalijoen suulla sekä sen itäpuolella Taasianjoen pohjoisrannalla sijaitsevat kaksi puronvarsi- ja rinnelehtoa. Maaperä on kalkkipitoista savea. Kasvillisuus on samantapaista kuin edellisessä. 

Taasianjokeen koillisesta laskevan, savimaalla ja pääosin viljelysten keskellä virtaavan Kontojan eteläpuolisessa rinteessä sijaitseva, osin korpimainen puronvarsi- ja rinnelehto. 

Rinnettä uurtavat Kontojaan laskevat sivupurot, joiden varsilla on kosteaa, hiirenportaan luonnehtimaa saniaislehtoa. Rinteet ovat pääosin tuoretta OMaT-lehtoa, joka muuttuu Kontojan varressa kosteaksi mesiangervovaltaiseksi rantalehdoksi. Koko lehdon valtapuu on kuusi, joukossa hieskoivua, haapaa ja tuomea. Jokivarressa esiintyy harmaalepikkoa. 

Vaateliasta lajistoa edustavat mm. lehtokuusama, näsiä, taikinamarja, imikkä, pystylehtoluste, korpinurmikka, mustakonnanmarja, velholehti, lehtoleinikki, lehtopähkämö, lehto-orvokki ja lehtotähtimö. 

Alueet ovat reheviä lehtoja edustavimmillaan Kaakkois-Suomessa. Kasvillisuus on poikkeuksellisen hyvin kehittynyttä. Kohteilla kasvaa vain viidestä paikasta Suomessa luonnonvaraisena tavattua taponlehteä. 

Alueella on suoritettu joitakin avohakkuita (Savioja, Pyydysmäki), jotka ovat kuivattaneet puronvarren rinteitä. Pahin uhka alueille ovat mahdolliset uudet hakkuut. 

Kelloniemen-Haukkaselän seutu on topografisesti voimakkaiden kallioperän murrosten rikkomaa. Alueelle tyypillisiä ovat korkeat, jyrkkäpiirteiset kalliomäet ja kapeat laaksot. Useat mäet kohoavat yli 60 m ympäröivän Konniveden yläpuolelle. Topografisen vaihtelun myötä myös metsät vaihtelevat karuista männiköistä kallionaluslehtoihin. Kohteen erikoisuuksia ovat metsälehmuksen yleisyys sekä laajat vanhan metsän alueet. Rannat ovat vielä laajalti rakentamattomia. 

Koko Kaakkois-Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen laaja, edustava ja monipuolinen luontokohde, jonka erikoisuuksia ovat mm. metsälehmuksen yleisyys, laajat vanhan metsän alueet sekä rajauksen sisään jäävän Konniveden vielä laajalti rakentamattomat rannat. Alue on myös pinnanmuodoiltaan ja maisemaltaan poikkeuksellisen komea jylhine kalliojyrkänteineen ja kapeine laaksoineen. Alue on biologialtaan hyvin arvokas käsittäen mm. useita harvinaisten mustalinnunherneen ja silokäävän kasvupaikkoja. Haukkavuoren ja Rautakannanvuoren jyrkänteissä on esihistorialliset kalliomaalaukset. Paikoin ojitus uhkaa kuivattaa aluetta. Ydinalueiden ulkopuolisilla alueilla tulisi rannat säilyttää rakentamattomina ja metsän käsittelyssä tulisi ottaa huomioon luonnon ja maisemalliset arvot. Näiden seikkojen toteutuminen voitaisiin turvata kaavoituksen ja luonnonarvot huomioon ottavan metsäsuunnittelun keinoin. 

Matkuslammen rantaan rajautuva korkean Kukkomäen rinteessä oleva vanha havumetsä. Valtapuuna on kuusi, korkeimmilla kallioisilla kohdilla mänty. Sekapuina on runsaasti vanhoja haapoja ja koivuja. Kuolleita eriasteisesti lahonneita maapuita ja kuolleita pystypuita on jonkin verran. Kasvillisuus on pääosin mustikka- ja käenkaali-mustikkatyypin kangasmetsää. Rannassa on pienialaisia korpialueita ja alueen keskellä käenkaali-oravanmarjatyypin lehtoa. 

Alue poikkeaa ympäröivistä eriasteisesti käsitellyistä talousmetsistä. Alueen metsä on normaalia iäkkäämpää ja vanhojen lehtipuiden sekä kuolleiden puiden osuus on huomattava. Alueella kasvaa uhanalista haapariippusammalta. Kukkomäen laella, laakealla kalliolla on kiviröykkiöhauta, joka on muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös. Aluetta ympäröiviä metsiä on käsitelty voimakkaasti mm. avohakkuin. 

Melko luonnontilainen lähteikkö, jonka alueella on muutama harvinaisen iso lähdelampi. Suoalue on valtaosin rämemännikköä (tupasvillarämettä). Lähdelampien reunoilla on nevaa. Rehevimmät metsäisen suot ovat ruoho- ja heinäkorpea. Suurin lähdelampi on n. 0.5 ha ja pienimmät yhteensä n. 0.2 ha. Lähteestä lähtevä puro on n. 1 m levyinen. Alueella kasvaa kaksi uhanalaista putkilokasvilajia, röyhysara (Carex appropinquata) ja punakämmekkä (Dactylorhiza incarnata ssp incarnata). Valtalajeja ovat tupasvilla (Eriophorum vaginatum), kanerva (Calluna vulgaris) ja pullosara (Carex rostrata). 

 Harvinaisen suuri lähteikkö, jonka suurimmat lähteet ovat selviä lampia. Kaakkois-Suomen suurimmat luonnontilaiset avolähteet sijaitsevat tällä alueella. Alueen lounaispäähän on tehty tie osittain suolle harjun reunaan. Tien päässä sijaitsee vedenottamo, josta Vierumäen urheiluopisto ottaa vetensä. Ainakaan vielä vedenottamon vaikutusta ei näy lähteen ympäröivästä kasvillisuudesta, mutta lähteessä veden pinta on laskenut. 

Kärmesniemenkallio on valtaosin ikääntynyttä havupuuvaltaista sekametsää (MT/OMT), jossa on runsaasti kuollutta ja ikääntynyttä lehtipuuta. Alueeseen liittyy Haramaanjärven rantalehtoa ja pienialainen kallionaluslehto, jossa kasvaa mm. metsälehmusta. 

Alue on valtakunnallisesti arvokas aarniometsäkohde, joka tuottaa uhanalaisille eliölajeille tärkeää lahopuuainesta. Alueeseen liittyy pienialainen kallionaluslehto ja rantalehto. 

Kymijoen ranta-alue on tasainen ja osittain tulvavaikutteinen. Pääosa lahopuustosta sijaitsee rantavyöhykkeellä, jonka kasvillisuus on hyvin rehevää. Kalliorinteiden notkelmissa purojen varsilla on saniaislehtoja, jotka levittäytyvät myös rantatasanteelle. Rinteillä kasvillisuus vaihettuu lehdosta tuoreisiin kankaisiin ja karuihin kallioihin. 

Kallioalueen geologisesti arvokkain osa-alue on massiivinen silokalliopintainen länsijyrkänne sekä kallioalueen sisäiset pienet ja edustavat jyrkännemuodot. 

Metsäkuviot vaihtelevat lehdoista kuivahkoihin kankaisiin ja kalliomänniköihin sekä pieniin soihin. Alue on hyvin monipuolinen, useita kaltevuussuuntia ja elinympäristöjä käsittävä kallioaluekokonaisuus. 

Valtakunnallisesti arvokas aarniometsäkohde, joka tuottaa runsaasti uhanalaisille eliölajeille tärkeää lahopuuainesta, sekä valtakunnallisesti arvokas kallioalue. 

Kohde käsittää Pyhäjärveen laskevan Lintukymin sekä viisi erillistä matalaa järvenlahtea, joista neljä on Pyhäjärven altaassa (Suolalahti, Kyrönlahti, Jaalanlahti ja Tervolanlahti) ja yksi Pyhäjärveen yhteydessä olevan salmen suulla Urajärvellä (Mukulanlahti). Kaikkia alueita luonnehtii runsas ilmaversoiskasvillisuus, valtalajeina järviruoko (Phragmites australis), järvikorte (Equisetum fluviatile), järvikaisla (Scirpus lacustris) ja luhtaisilla rantaniityillä sarat (Carex spp.). Kelluslehtiskasvustoissa valtalaji on ulpukka (Nuphar lutea). 

Pyhäjärven lahdet ovat merkittäviä kosteikkolintujen pesimäalueita. Alueella pesii vaateliaita ruovikkolajeja, kuten esim. kaulushaikara, ruskosuohaukka ja luhtahuitti. Myös vesilintujen ja kahlaajien muutonaikaisena levähdysalueena alueella on suuri merkitys. Selkävesillä on merkitystä vesi- ja lokkilintujen ruokailu- ja levähdysalueena. Eniten alueen luonteeseen lintuvetenä vaikuttaa säännöstelytoimenpiteet, jotka tasoittavat Pyhäjärven vedenkorkeuden vaihtelua vähentäen alueen tulvaniittyjä. Tästä kärsivät todennäköisesti eniten muuttoaikoina niityillä levähtävät kahlaajalinnut. 

Sitikkalan kylämaiseman keskellä sijaitseva kallioinen laidunnettu keto ja tuore niitty sekä metsälaidun. Kalliokedolla kasvaa runsaasti kookkaita katajia. Kallioinen laidun on aidattu perinteisellä risuaidalla ja sen halki johtaa aitojen reunustama kuja. Alueen länsiosassa on mm. huopakeltanovaltaista kallioketoa ja pienialaisesti jäkkivaltaista kasvillisuutta. Kasvillisuus on pääosin edustavaa ja ainoastaan paikoin rehevöitynyt. Itäosassa on edustavaa kallioketoa ja painanteissa tuoretta pienruohoniittyä. Kalliokedon pohjois- ja itäpuolella on pieni lehtipuuvaltainen metsälaidun. Mäellä on A. J.Sjögrenin muistokivi ja sieltä on hieno näköala läheiselle Kymijoelle. Alue sijaitsee maakunnallisesti arvokkaalla Tapolan, Sitikkalan ja Kauramaan maisema-alueella. 

Sjögrenin mäki on lajistoltaan monipuolinen ja edustava. Kedolla kasvaa useita huomionarvoisia arvokasta perinnebiotooppeja indikoivia kasveja mm. ketonoidanlukko, koiruoho, idänukonputki, peurankello, kyläkurjenpolvi, hietalemmikki ja nurmitatar. Laidunnuksen jatkuminen tulisi turvata ja lisärehun tuomista tulisi välttää. Puiden raivaus olisi eduksi.