Muistathan tarkastuttaa öljysäiliösi säännöllisesti
Kaikkien ympäristölle vaarallisten kemikaalisäiliöiden kuten öljysäiliöiden tarkastusvelvoite on ollut voimassa vuoden ajan.
Polttoneste- ja lämmitysöljysäiliöiden kunnon tarkastaminen on kustannustehokas tapa ennaltaehkäistä ympäristövahinkoja. Pintapuolisesti ehjässäkin säiliössä voi olla piileviä vaurioita ja siksi tarkastuttaminen ammattilaisella on oman silmämääräisen arvioinnin lisäksi tarpeen.
1.4.2025 astui voimaan kunnanvaltuuston hyväksymät Iitin ympäristönsuojelumääräykset, joissa kaikki ympäristölle vaarallisen kemikaalin säiliöt velvoitetaan tarkastettaviksi vähintään 10 vuoden välein. Voimaantulohetkellä yli kummenen vuotta vanhojen tarkastamattomien säiliöiden tarkastukselle annettiin määräyksissä yhden vuoden siirtymäaika, joka päättyy 31.3.2026. Tarkastus tilataan TUKES:n valtuuttamalta tarkastusliikkeeltä.
Vastuu on säiliön omistajalla
Ympäristölle vaarallisten kemikaalien, erityisesti polttonesteiden, varastoinnista ja käytöstä aiheutuvat maaperän ja pahimmillaan myös pohjaveden pilaantumiset ovat valitettavan yleisiä. Öljysäiliön omistaja on aina vastuussa säiliön kunnosta ja pilaantumisesta aiheutuvat kustannukset jäävät usein kiinteistön omistajan tai haltijan maksettaviksi. Säännöllinen laitteistojen huolto ja määräaikaistarkastukset pienentävät vahinkojen riskiä.
Käytöstä poistetut öljysäiliöt tulee myös tarkastaa käytöstä poistamisen yhteydessä ja toimittaa asianmukaiseen jätteen vastaanottopaikkaan. Esimerkiksi aikanaan käytössä ollut, mutta sittemmin pihan perälle jäänyt polttonestesäiliö on tikittävä öljyvahinkoriski: jäämäöljyn valuessa salakavalasti maaperään ja mahdollisesti ojaston kautta kauaskin lähtöpaikaltaan voi vahingon laajuus ulottua pitkällekin.
Ympäristönsuojelumääräysten kemikaalisäiliöitä koskevat määräykset on luvussa 4, § 12-14. Ympäristönsuojelumääräyksiin voi tutustua kunnan nettisivuilla Ympäristönsuojelumääräykset | Iitin kunta
Päijät-Hämeen pelastuslaitos ylläpitää paikallista öljysäiliörekisteriä ja neuvoo paloturvallisuusasioissa.
Pidä huolta öljysäiliöstäsi | Pelastuslaitokset
Lämmitysöljysäiliön käytöstä poistamiseen liittyvät toimenpiteet | Pelastuslaitokset