Työllistämisen Iitti-lisä

Työllistämisen Iitti-lisä on Iitin kunnan myöntämä taloudellinen tuki työllisyyden edistämiseksi ja kunnan elinvoiman lisäämiseksi. Tuen tavoitteena on kannustaa yrityksiä ja yhdistyksiä palkkaamaan työttömiä työnhakijoita. Iitti-lisä on harkinnanvarainen rahallinen tuki, jota voidaan myöntää hakemuksesta työnantajalle sen palkatessa Iitti-lisän myöntämiskriteerit täyttävän iittiläisen työttömän työnhakijan.

Tukiehdot

Tukea voidaan myöntää yritykselle tai yhdistykselle, jolla on Y-tunnus. Työnantajan tulee työllistää kunnassa vakituisesti asuva henkilö, jonka työttömyys on kestänyt vähintään kolme (3) kuukautta.

  • Työsuhteen tulee olla vähintään 12 kk pituinen tai toistaiseksi voimassa oleva.
  • Työaika tulee olla vähintään 81 % alan normaalista työajasta.
  • Palkan tulee olla työehtosopimuksen mukainen, mutta euromääräisesti vähintään 930 €/kk.

Iitti-lisää ei voida myöntää, jos yritys saa kyseisen henkilön palkkaamiseen palkkatukea.

Ennen hakemuksen lähettämistä, tulee hakijan olla yhteydessä Iitin kunnan työllisyyskoordinaattoriin. Iitin kunnan työllisyyspalvelut haastattelee työllistettävän henkilön (kriteeritarkistus) sekä sopii hänen kanssaan yksilöllisestä neuvontapalvelun kytkemisestä työsuhteen ajaksi.

Iitti-lisää haetaan sähköisesti ennen työsuhteen alkua. Lisäksi työnantaja toimittaa tarvittavat liitteet: verovelkatodistus sekä tiedot työllistettävästä henkilöstä.

Myönnön tekee hallinto- ja talousjohtaja työllisyyskoordinaattorin esityksestä. Päätös Iitti-lisän myöntämisestä lähetetään työnantajalle mahdollisimman pian käsittelyn jälkeen.

Sähköinen hakulomake

Hakulomake: työllistämisen Iitti-lisä | Webropol

Tuen myöntäminen

Iitti-lisää myönnettäessä arvioidaan pysyvämmän työllistymisen edellytykset ja tasavertaisuus muihin hakijoihin nähden. Tukea myönnetään siihen varatun määrärahan puitteissa; etusijalla ovat alle 29-vuotiaat, oppisopimusopiskelijat ja vieraskieliset työnhakijat.

  • Tukea voidaan myöntää enintään 1000 €/kk, maksimissaan 6 kuukauden ajan.
  • Oppisopimussuhteessa tuki on 500 €/kk, 12 kuukauden ajan.

Yrityksellä tai yhdistyksellä ei saa olla verovelkaa. Tukea ei voida myöntää, jos se heikentää muiden työntekijöiden asemaa yrityksessä.

Tuen maksun edellyttämät dokumentit

Iitti-lisä maksetaan jälkikäteen 1–3 kk:n jaksoissa. Maksun edellytys on kuntaan toimitettu dokumentti maksetusta palkasta. Dokumentit lähetetään sähköisen lomakkeen kautta:

Iitti-lisän ilmoitus maksetusta palkasta | Webropol

Iitti-lisä on julkista tukea. Yrityksille myönnettävä julkinen tuki voi olla maksimissaan 50 % bruttopalkkakustannuksista.

Iitti-lisä myönnetään de minimis -tukena (vähämerkityksinen tuki). Se on EU:n valtiontukisääntöjen kevennetty menettely, jossa yritykselle voidaan myöntää julkista tukea ilman komissiolle tehtävää ennakkoilmoitusta, kun yhden yrityksen saaman tuen kokonaismäärä on enintään 300000  kolmen vuoden jakson aikana (komission asetus (EU) 2023/2831).

1.1.2026 alkaen kaikki myönnetyt de minimis -tuet on ilmoitettava EU:n keskitettyyn rekisteriin 20 työpäivän kuluessa tuen myöntämisestä. Tämän velvoitteen mukaisesti Iitin kunta ilmoittaa kaikki myönnetyt Iitti-lisät EU-rekisteriin.

Lisätietoja antaa

Tanja Tuomi
Työllisyyskoordinaattori
Tuomas Rimpiläinen
Hallinto- ja talousjohtaja

Jaa sivu eteenpäin