Kausalan venerannan parannustyöt aloitetaan maalis-huhtikuun vaihteessa

27.03.2023 13:59

Kategoria: Asuminen ja ympäristö

Kausalan venerannan nykytilaa ja parantamistarpeita kartoitettiin kyselyllä viime kesänä. Kyselyssä tiedusteltiin mielipiteitä nykyisten venepaikkojen määrästä, laadusta ja kunnosta sekä veneiden talvisäilytystarpeista. Lisäksi kysyttiin alueen turvallisuudesta, miljööstä, jätehuollosta, pysäköinnistä ja muusta virkistyskäytöstä. Annettuja vastauksia hyödynnetään toimenpiteiden suunnittelussa ja aikataulutuksessa käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa sekä tänä vuonna että tulevien vuosien hankkeissa.

Parannustyöt aloitetaan maalis-huhtikuun vaihteessa

Kausalan venerannassa tehdään tänä vuonna parannustöitä mm. parantamalla yleistä siisteyttä, kunnostamalla osa soutuvenepaikoista ja laajentamalla pysäköintialuetta. Myös valaistuksen uusiminen on ajankohtaista. Työt aloitetaan puunkaadolla maalis-huhtikuun vaihteessa. Alueella liikkuvia kehotetaan varovaisuuteen. Työn etenemisestä tiedotetaan lähempänä toteutusajankohtaa.

Pyydämme venepaikan vuokraajia tarkistamaan venepaikkansa siisteyden ja viemään omistamansa huonokuntoiset rakenteet ja varusteet pois alueelta mahdollisimman pian.  

tekninen johtaja
Harri Hoffren

Lisätietoja:
Maijastiina Lintukangas,
paikkatietoinsinööri, Iitin kunta
puh. 0400183096,
maijastiina.lintukangas@iitti.fi

kuvituskuva.