Koululainen ja opiskelija! Osallistu Ympäristöviikon julistekilpailuun teemalla Kestävä liikkuminen – Liiku hitaammin hengitä enemmän

Päijät-Hämeen Ympäristöviikkojen ja nyt käynnistyneen julistekilpailun aikana pohditaan kestävää liikkumista ja sen vaikutuksia ympäristölle ja ihmisen hyvinvoinnille. Osallistu julistekilpailuun ja näytä kuvalla miksi kestävä liikkuminen on sinusta tärkeää. 

Julistekilpailuun kutsutaan kaikki päijäthämäläiset lapset ja nuoret

Julistekilpailun teema on Kestävä liikkuminen – Liiku hitaammin hengitä enemmänKilpailu on avoin ensimmäisen ja toisen asteen opiskelijoille ja siinä on kolme ikäryhmää: alakoulut, yläkoulut ja lukiot /ammattioppilaitokset. Voit osallistua kisaan oman koulusi kanssa tai kotona taiteillen. Kisan vaikuttavimpia töitä palkitaan myös kuntakohtaisesti ja osallistuneet työt tulevat yleisön nähtäville. Osallistumisohjeet löydät Ympäristöviikkojen kotisivulta www.ymparistoviikko.fi  

Työn toteuttamistapa on vapaa ja työstä tehtävä juliste tulee kokoon A3 pysty. Hyvä juliste kiinnittää huomiota, on oivaltava, herättää ajatuksia ja tunteita, ja parhaassa tapauksessa vaikuttaa katsojan ajatuksiin. Julisteella on siis tärkeä tehtävä! 

Liikkuminen on päivittäinen valinta 

Ympäristöviikon tämänvuotinen teema houkuttelee miettimään omien liikkumisvalintojen vaikutuksia ilmastoon ja ympäristöön sekä omaan hyvinvointiin ja terveyteen. Teemaviikoilla etsitään ja jaetaan tietoa erilaisista vaihtoehtoehdoista ja kiinnitetään huomiota myös liikkumisen turvallisuuteen. 

Päijät-Hämeen Ympäristöviikot 26.5.–8.6.2025 

Koko Päijät-Häme viettää yhteisiä Ympäristöviikkoja nyt kolmatta kertaa. Voit osallistua viikkoihin kiinnittämällä huomiota omiin liikkumistapoihin, jakamalla ajatuksia ja keskustelemalla kestävästä liikkumisesta, järjestämällä oman tapahtuman tai osallistumalla muiden järjestämiin tapahtumiin. Löydät tietoa, toimintavinkkejä ja materiaaleja Ympäristöviikon kotisivulta tai sosiaalisen median kanavilta. 

Tule mukaan Ympäristöviikkoon, liiku hitaammin ja hengitä enemmän! 

www.iitti.fi/ymparistoviikko

www.ymparistoviikko.fi
www.facebook.com/ymparistoviikko
www.instagram.com/ymparistoviikko/ 


Jaa sivu eteenpäin

Muita tiedotteita