Vastaa kyselyyn: kiinnostaako kaupunkipyörät?

Lahti kartoittaa parhaillaan kyselyssään kaupunkipyöräpalvelun ominaisuuksien lisäksi kiinnostusta kaupunkipyöriä kohtaan Lahden seudun liikenteen alueella sijaitsevissa kunnissa, kuten Iitissä. Kysely on avoinna Lahden kaupungin verkkosivuilla 31.5. saakka.

Kyselyssä pääset arvioimaan kaupunkipyöräpalvelun ominaisuuksia, antamaan palautetta nykyisten Mankeli-asemien toimivuudesta ja ehdottamaan uusia asemapaikkoja. Lisäksi pääset myös esittämään toiveesi kaupunkipyöräpalvelun mahdollisesta laajenemisesta Lahden lähikuntiin, joissa Lahden seudun liikenne on toimivaltaisena joukkoliikenneviranomaisena. Eli kyselyyn toivotaan vastauksia lähikuntienkin asukkailta.

Lahden kaupungin sopimus kaupunkipyörät toimittavan Freebiken kanssa on voimassa maaliskuun 2028 loppuun saakka. Lahden kaupunki (Mankelit) selvittää mahdollisuutta kaupunkipyörien yhteishankintaan yhdessä Kuopion kaupungin (Vilkku-fillarit) kanssa. Kysely on kaupunkien yhteinen.

Kyselyn on toteuttanut Sweco Finland Oy.

Vastaa kyselyyn 

Lisätietoja kyselystä: Vastaa kaupunkipyöräkyselyyn | lahti.fi

 


Jaa sivu eteenpäin

Muita tiedotteita