Linnunpönttöjä asennettu Reitalan metsäpuistoon

Purettavan kunnantalon varastosta löytyi Raksa-messujen osaston somistukseen aikanaan hankittuja ja kylien mukaan nimettyjä linnunpönttöjä. Nyt niitä on uusiokäytetty ja asennettu Reitalan metsäpuistoon lintujen pesintää varten. Muuallekin kunnan maille niitä tullaan vielä asentamaan. Ensimmäiset pöntöt asennettiin Peltohiiren päiväkodin lasten seuratessa työtä. Muutama linnunpönttö näkyy päiväkodin pihalle hyvin ja lapset pääsevät seuraamaan lintujen mahdollista pesimistä ja lintujen elämää muutenkin. Linnunpönttöjen asentaminen on yksi konkreettisimmista tavoista edistää luonnon monimuotoisuutta omassa lähiympäristössä. Käy bongaamassa minkä kylän pönttöjä puistossa on ja seuraa, mitä lintuja sinne tulee pesimään. (Kuvassa varikon ulkoaluetyöntekijä Jere Auvinen asentaa linnunpönttöä Reitalan koivukujalle.)

Yhteystiedot

Maritta Vuorinen
Puutarhuri

Jaa sivu eteenpäin

Muita tiedotteita