
Iitin kirkko
Iitin kirkko rakennettiin maa- ja vesiteiden risteykseen vähän ennen isonvihan alkua vuonna 1693. Ristikirkon mallinan on ollut 1690-luvun alussa valmistunut Tukholman Katariinan kirkko. Lautaiset holvikuvut on tehty Hollolan kivikirkon malliin, vesikatto puolestaan on hollolalaista tyyliä, jonka erikoispiirteenä on korkea aumakatto.
Rakennustaiteellisesti arvokas ristikirkko on yksi Suomen viidestätoista 1600-luvulta säilyneestä puukirkosta.
Osoite: Iitintie 846, 47520 Iitti kk.

Iitin kirkonkylä
Kulttuuriperinteessä talonpoikainen kulttuuri näkyy parhaiten Iitin Kirkonkylässä. Kylä oli pitäjän keskus viime vuosisadan loppupuolelle saakka, jolloin Helsinki-Pietari-rautatien rakentaminen siirsi hallinnollisen keskuksen vähitellen kylän eteläpuolelle, Kausalaan.
Kirkonkylä säilytti miljöönsä ja rakennuksensa, minkä ansiosta se on palkittu useilla kunnianosoituksilla: Suomen kauneimman kylän arvonimellä v. 1990 (MEK/YLE). Seuraavana vuonna Norjassa pidetyssä Euroopan kaunein kylä -kilpailuissa Iitti sijoittui neljänneksi.
Maatiainen ry valitsi Iitin kirkonkylän vuoden 2020 perinnemaisemaksi.
Pysäköinti: Kymentaantie 1, 47520 Iitti kk.

Karralan kotiseututalo
Etelä-Iitissä Kolisevan kylässä sijaitsee 1700-luvun talonpoikaisaikainen Karralan kotiseututalo, josta huolehtii Iitin kotiseutuyhdistys. Kotiseututaloon on helpointa tutustua Iitin kotiseutuyhdistyksen avoimet ovet -tapahtuman aikaan. Historiallinen kohde on jo itsessään kiehtova pihapiireineen, vanhoine huonekaluineen ja esineineen.
Tutustuminen sopimuksesta; Irma Napola puh. 045 2326 242.
Osoite: Myllymäentie 32, 47310 Haapakimola.

Mankalan kosket ja voimalaitos

Lyöttilän kenttälinnoitukset
Lyöttilän kylässä on kahden kilometrin pituisella alueella taistelu- ja yhdyshautoja, pesäkkeitä ja keskeneräisiä korsuja.
Suomalaiset ja venäläiset rakensivat linnoitukset v. 1916 – 1917 torjumaan saksalaisten hyökkäystä.
Lyöttiläläinen maanviljelijä Esa Anttas on kunnostanut 200 metriä näitä linnoituksia ja viitoittanut linnoitteilla kiertävän polun.
Opastettuja tutustumiskieroksia sopimuksesta:
puh. 040 524 9629 Esa Anttas.
Sijainti: Lyöttiläntie, Iitti.