Kausala

Kausala – Iitin kunnan keskus

on lapsiperheystävällinen kylä, jossa myös ikäihmiset viihtyvät. Kausala on keskellä Iittiä, ja Valtatie 12:ta pääse nopeasti sekä Kouvolaan että Lahteen. Kausalasta on hyvät junayhteydet Kouvolaan, Lahteen ja Helsinkiin.

Loistava sijainti luo hyvät mahdollisuudet yritystoiminnalle ja asumiselle. Kausala onkin Iitin kunnan teollinen ja kaupallinen keskus.

Asukkaita on noin 4500. Peruspalvelut kuten koulut, kaupat ja virastot ovat lähellä.

Kylä on turvallinen, ja Kausalassa on helppo liikkua. Vapaaehtoistoiminta alueella on hyvin vilkas ja toimintaan on helppo päästä mukaan.

Alueella toimii useita yhdistyksiä, seuroja ja järjestöjä. Kausalan kylän virkistystoiminnasta huolehtii Kausalan Kyläyhdistys. Vuonna 2018 toimintansa aloittanut kyläyhdistys keskittyy myös asuinympäristön kehittämiseen.

Kausala on lähellä luontoa ja vesistöä. Alueella on helposti saatavilla erilaisia harrastusmahdollisuuksia, kuten veneily, ratsastus tai muuta urheiluharrastuksia. Esimerkiksi Ravilinnan vapaa-aikakeskus sekä sen vieressä sijaitseva jäähalli tarjoavat mahdollisuuden liikkua monipuolisesti. Erityisesti lapsille on tarjolla paljon harrastusmahdollisuuksia ja tapahtumia.