Kaukaa

 

Kaukaan kyläyhdistys ry

Kaukaan kylä syntyi Kaukas Oy:n perustettua lankarullatehtaan 1800-luvun lopulla, lähes keskelle metsää. Tehtaan ympärille rakentui tiivis kyläyhteisö. Kylä eli vilkasta ja yhteisöllistä aikaa vuoteen 1952, jolloin tehdas lopetti toimintansa ja työväestö joutui etsimään toimeentulonsa muualta.

Kyläyhdistykseemme kuuluu kolme kylää, Mankala, Hiisiö ja Kurri. Kyläläisten toimintakeskus sijaitsee Kaukaan lakkautetussa koulussa Hiisiössä. Nimet sekoittavat helposti vieraampia kulkijoita. Kaukaa muuttui Hiisiöksi -80 luvulla kun kylään muutti entisiin tehtaan työntekijöiden asumuksiin monenlaisia ammatteja edustavia kädentaitajia. Kylä heräsi uudelleen eloon.

Kyläyhdistys on säilyttänyt perinteikkään nimensä Kaukaan kyläyhdistyksenä.

Joukko aktiivisia kyläläisiä päätti helmikuussa 1980 perustaa kylätoimikunnan. Vuonna 2000, koulun lakkauttamisen jälkeen, saimme vuokrattua omat kokoontumistilat koulun entisistä tiloista ja samalla kyläyhdistyksestä tuli ry. Kyläläisten toimikeskus sain nimeksi Einola, kunnioittaen koulun pitkäaikaisen opettajan Eino Elorannan elämäntyötä.

Kyläyhdistyksemme toiminta on monipuolista. Viikoittaiset jumpat ja kerran kuukaudessa hierontapäivä. Jo perinteeksi muodostuneet ihan omat tapahtumamme, joihin on vuosi vuodelta ilahduttavasti osallistuneet muidenkin kylien ihmiset. Naistenpäivä, Rompetori joka kerää väkeä kauempaakin, Musiikkijuhlien kanssa yhteistyössä toteutettu Musiikillinen iltapicnic -oppilaskonsertti, ”Ja tupa on ollut aina täynnä”. Lisäksi kirpputorit, joulumyyjäiset, koko kylän retkipäivä Maa- ja kotitalousseuran kanssa. 

Puheenjohtaja veikko ojala 0400 672309    veikko.ojala@iitti.fi
Sihteeri Timo siilola  0400463825            timo. siilola@tk-stabilo.fi

Katso myös