Benjamin Maatilatorin yrittäjät Eila ja Ismo Eerola ovat vuoden 2011 Elämysiittiläisiä.

Kuva julkistamistilaisuudesta KesäKausalan avauksessa ja Asumisen
markkinoilla 28.5.2011.
Kunniakirjan luovuttivat kunnanhallituksen puheenjohtaja Jarkko Salonen (vas.) ja kunnanjohtaja Pentti Toivanen, kukkakimput onnitteluineen antoivat Iitin Tiltu Anna-Leena Ilmarinen ja viime vuonna nimitetty Elämysiittiläinen musiikin maisteri Suvi-Kirsi Korhonen.
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kunnnan yhdeksi menestysideaksi ElämysIitti -ajatuksen, jonka sisällä mm. vahvistetaan elämystuotteiden yritystoimintaa, kunnan tapahtumatarjontaa ja vapaa-ajan asumista.
Elämysiittiläinen-kunnianimitys annetaan iittiläiselle vapaa-ajan tai vakinaiselle asukkaalle tai yhteisölle, joka toiminnallaan on vahvistanut ja kehittänyt iittiläisten yritysten elämystuotantoa, tapahtumia, harrastustoimintaa ja Iitin vapaa-aika-asumisen tunnettuutta.
Kunnianimityksen saaja on sitoutunut vaikuttamaan merkittävästi tai luomaan vuoden kuluessa uuden elämystuotteen tai -tapahtuman Iittiin
Nimityksen avulla vahvistetaan Iitin yhden menestystekijän, ElämysIitin sisältöä
Voimassaoloaika Noin yksi vuosi
Aikaisemmat kunnianimityksen saajat ovat kirjailija Anja Snellman, matkailuyrittäjä Pauli Komppula, oopperalaulaja Pertti Lehtinen, KTM Heikki Marttinen, matkailuyrittäjä Markku Yli-Kaitala, pianisti Laura Mikkola, maaseutuyrittäjä Seppo Lehtinen, Tuukka ja Olga Temonen, Iitin Hevosystäväinseura ry. ja musiikin maisteri Suvi-Kirsi Korhonen.
|
|
Viimeksi päivitetty 28.05.2011 13:12 |