Iittiin luontopäiväkotiryhmä 2019!

25.10.2018 10:17

Kategoria: Varhaiskasvatus

Ensi vuonna luvassa on jotain uutta ja innostavaa, kun varhaiskasvatus tekee luonnosta kodin. Olemme varhaiskasvatuspalveluissa suunnittelemassa 4-5-vuotiaille luontopäiväkotiryhmää, joka aloittaisi tammikuussa 2019. Ryhmän toiminnassa painotamme ympäristökasvatusta, kestävän kehityksen arvoja ja luonnossa liikkumista. Ryhmässä seurataan vuodenkiertoa, liikutaan yhdessä luonnossa ja tutustutaan erilaisiin luonnonilmiöihin. Tavoitteena on liikkuvampi lapsuus yhteistyössä vanhempien kanssa.

Vaikka luonnossa liikutaan mahdollisimman paljon, toiminnan kiintopisteenä on myös lämmin sisätila. Tämä poikkeaa esimerkiksi Kouvolan ja Hämeenlinnan luontopäiväkotiryhmistä, joissa laavu toimii ruokailu- ja lepopaikkana.

Lapset pitävät päiväkirjaa, jota voi seurata verkossa. He tapaavat erilaisia oppaita, jotka perehdyttävät metsän saloihin. Ryhmä toimii myös retkeilykohteena Iitin muille päiväkotiryhmille, joten pilottiryhmästä on hyötyä myös muille päiväkotilapsille.

Tule mukaan! Jos olet alustavasti kiinnostunut, ota yhteyttä:

päiväkodinjohtaja Erika Räikkönen, 040 5957 264, erika.raikkonen@iitti.fi (29.10. alk.)

päivähoidonohjaaja Salme Saari, 040 5500 257, salme.saari@iitti.fi

Iiitiin suunnitellaan luontopäiväkotiryhmää vuoden 2019 alusta alkaen