|
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän pandemiatiedote Influenssa A/H1N1 (sikainfluenssa) |
|
Päijät-Hämeen keskussairaala
TIEDOTE 27.7.2009
TOIMINTAOHJEITA INFLUENSSA A/H1N1 TARTUNTAA EPÄILTÄESSÄ
Influenssa A/H1N1 ei ole enää yleisvaarallinen tartuntatauti
Suomessa siirryttiin influenssa A/H1N1 (sikainfluenssa) pandemian lieventämisvaiheeseen maanantaina 27.7. Taudin diagnosointi ja hoito tapahtuu avoterveydenhuollossa (terveysasemat, työterveyshuolto, yksityiset lääkäriasemat). Terveyskeskukset ohjeistavat alueensa asukkaita hoitoon hakeutumiskäytännöistä.
Ensisijaisesti potilaat pyritään hoitamaan kotona ja viruslääkitys kohdennetaan riskiryhmiin kuuluville ja huonokuntoisille potilaille. Perusterveet ja lieväoireiset eivät viruslääkitystä välttämättä tarvitse. Epäillessään hoitoa vaativaa influenssatartuntaa tulisi potilaan ottaa puhelimitse yhteyttä omaan terveyskeskukseensa paikallisten ohjeiden mukaisesti.
Pandemian laajetessa terveyskeskuksiin voidaan joutua perustamaan erillisiä pandemiavuodeosastoja, joilla hoidetaan esimerkiksi kotona pärjäämättömiä, iäkkäitä potilaita.
Keskussairaalaan otetaan ainoastaan vakavaoireisia, erikoissairaanhoitoa vaativia influenssapotilaita normaalin lähetekäytännön mukaisesti.
Lue lisää
|
|
Viimeksi päivitetty 03.08.2009 12:54 |